perjantai 24. lokakuuta 2014

Kolmosen yritys: Päätä seinään

Akupunktio

Kävin eilen akupunktiossa ja kokemus oli aika mielenkiintoinen. Tämä ulkomaalainen mies puhui hyvin heikosti suomea ja englantia. Olin lähettänyt hänelle etukäteen sähköpostilla hoitohistoriamme, mutta tuntui ettei hän välttämättä ollut ihan täysin ymmärtänyt sitä. Hän kauhistui kuullessaan, että yritämme näin pian uutta vauvaa ja hoki "You too hurry, too hurry! Too early." Sen verran ymmärsin, että hormonit eivät kuulemma voi mitenkään vielä olla tasapainossa, mikä haittaa sekä uuden raskauden tavoittelua että tulevan vauvan hyvinvointia. Lääkäri kertoi, että "You very stress, very very stress" (tiedetään!). Hän käytti stressin lieventämiseen sekä akupunktiota että jotain laitetta, joka hieroi hyvin kevyesti alaselkää ja niskoja. Se tuntui todella miellyttävältä, joten kokemus oli positiivinen. Lisäksi akupunktiolla hän kertoi yrittävänsä vaikuttaa myös follikkeleiden kehittymiseen.

Hän toi todella vahvasti esille, että hänen mielestään pitäisi ehdottomasti odottaa puoli vuotta ennen uuden raskauden yrittämistä. Kielimuuri haittasi kommunikaatiota joten en edes yrittänyt selittää taustoja tarkemmin, mutta sanoin vain, että ikäkin painaa ja minulla on ollut ongelmia follikkeleiden määrässä. Se kuitattiin sanoilla "No, no, I see you young, you very good skin and you many eggs. Many eggs, no problem!" Toivottavasti hän oli oikeassa ja niitä munia sitten todellakin riittää ;)

Totta puhuen en oikein tiedä, uskoako tällaiseen vai ei. Olen siinä pisteessä, että olen valmis yrittämään kaikkea, mistä vain apua voi löytyä. Akupunktio sai minut kuitenkin oivaltamaan entistäkin vahvemmin, että olen todellakin erittäin stressaantunut niin fyysisesti kuin henkisesti. Jos on yhtä rento kuin hiilihanko, raskaudella ei ole kovin hyviä edellytyksiä. Aion mennä tuonne vielä uudestaan, sillä olo vastaanotolta lähtiessä oli mahtavan unisen rentoutunut ja se jo pelkästään riittää. Jos akupunktio kuitenkin jollain tavalla pystyy vaikuttamaan niiden munien kasvuun niin se on plussaa.


1. kontrolliultra

Tänä aamuna oli toisen piikityshoidon ensimmäinen kontrolliultra ja käynti oli paha pettymys. Menin sinne vailla ylimääräisiä ennakko-odotuksia, mutta silti totuus lävähti taas ultran näytöltä vasten kasvoja: oikealla puolella majailee ainostaan yksi pieni follikkeli ja vasen puoli oli tyhjää täynnä. Limakalvo on ohuehko. Annetuista hevosen annoksista huolimatta tulos on näin surkea. Lääkäri oli sitä mieltä, että katsotaan nyt viikonlopun yli lähteekö mikään kasvamaan ja maanantaina tehdään päätöksiä.

Hän varoitteli etukäteen, että ei kannata odottaa liikoja sillä saalis näyttää tosissaan hyvin vähäiseltä, erityisesti verrattuna siihen että vuosi sitten melkein puolet pienemmällä lääkeannoksella tuli 3 follikkelia. Vaikuttaa siis siltä, että keho taistelee vastaan kaikin voimin, ja ehkä eilinen akupunktiolääkäri puhui totta: edellytyksiä ei vielä ole uudelle raskaudelle.

Lähdin klinikalta voimattoman kiukun ja epätoivon siivittämissä tunnelmissa. Tämä on niin epäreilua, että suorastaan tikahdun! Meillä ei ole vauvaa, mutta raskauttakaan ei tule, ei edes lääketieteen avustuksella. Jos kroppa ei ole valmis, se ei ole valmis. Tuntuu todella mustalta, että joudun taistelemaan tällaisen asian kanssa, johon en voi vaikuttaa millään tavalla. Ehkä 2kk:n odotus tepsii, mutta ehkä siihen vaaditaan vielä kokonainen vuosi! Koko ajan olen tsempannut itseäni, että jaksaisin vielä vähän matkaa ja kohta olen raskaana, jolloin on helpompi kestää vauvamahat, toisten raskausuutiset, töihin paluu jne jne. Nyt kun sekin toivo on viety, en oikein tiedä mitä sitten tekisin. Päässä jyskyttää "epäreilua, epäreilua", mutta lupasiko joku muka, että elämä olisi reilua?

14 kommenttia:

  1. Voi voi, kovin surullista. Ja TIEDÄN todellakin, mikä ristiriita päässä tuollaisen jälkeen on. Itsekin olen edelleen niin heikossa hapessa, että tiedän, että raskaudesta ei tulisi mitään (vaikka siis ilman lääketiedettä olenkin raskautunut). Ja toisaalta sitten pää hokee, että pakko pakko pakko, aika kuluu kuluu kuluu...

    Ylipäätänsä stressin ja autonomisen hermoston ylivireystilan suhdetta raskauteen, hedelmöittymiseen, ongelmiin siinä ei kaiketi ole tutkittu - vaikka selväähän se on, että se vaikuttaa, kun vaikuttaa kaikkeen muuhunkin. Ja valitettavasti mitä vanhempi on, sitä enemmän se vaikuttaa - kroppa ei pysty "taistelemaan" sitä vastaan samalla tavalla kuin nuorena. Samoin suru itsessään vaikuttaa kroppaan biologisella tasolla...



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, ja noihin stressiasioihin ja erityisesti hormonien heittelyihin ei voi ihan hirveästi vaikuttaa. Toki itseään voi hoitaa, mutta eritoten tuohon jälkimmäiseen tuntuu auttavan vain aika. Ja sekään mokoma ei ole puolellani :(

      Poista
  2. Akupunktio kuulostaa hyvältä! Kaikki, mikä auttaa rentoutumiseen, on hyväksi. Jollain tapaa itse uskon noihin vaihtoehtoisiin, vanhoihin lääkemuotoihin, ne on kauan olleet jo käytössä ja jotain perää niissä täytyy olla.

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin olen vähän itsekin koittanut ajatella, ei kai nuo hoitomuodot olisi niin suosittuja jos ne olisivat täyttä hölynpölyä. Hiljainen, pieni toivo elää...

      Poista
  3. Tulee minullekin voimaton "epäreilua, epäreilua" -kiukku lukiessani tätä tekstiä... Elämä on todellakin järjettömän epäreilu välillä!

    Se, että aikataulua moititaan liian pikaiseksi, tuntuu varmasti inhottavalta tilanteessanne, ja onhan se (ainakin minusta) ihan biologisessakin mielessä normaalia, että menetyksen jälkeen katse on useimmilla äkkiä uudessa raskaudessa (vrt. jos luonnossa eläin menettää poikasensa, niin kyllä se yleensä äkkiä tekee uudet). Kuitenkin akupunktiohoitaja ilmeisesti on stressin suhteen oikeassa, ja on tosi hyvä, jos voit akupunktiosta saada helpotusta stressiin. Toivotaan, että stressin lievittyminen ennen pitkää parantaa raskautumismahdollisuuksiakin.

    Halaus ja pieniä hyviä arjen hetkiä kaiken vaikean ja kipeän keskelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ulpukka. On tosiaan ikävää kuulla, että meillä on liian kiire tämän asian kanssa, mutta vielä ikävämpää että kaikki nuo sanojat olivat oikeassa..! Aion käydä vielä uudestaan tuolla akupunktiossa, toivon mukaan se auttaa tähän meidän moniongelmaisuuteen.

      Poista
  4. Voi akupunktio kuulostaa ihanalta. Olen kokeillut sitä stressin ja ruoansulatusvaivojen hoitoon ja ne kokemukset on olleet hyviä. Tämäkin hoitaja kertoi, että saa usein pyyntöjä edistää raskauden alkamista, mutta ei pitänyt sitä kovin hyvänä vaihtoehtona jos edellisestä raskaudesta on liian vähän aikaa. Se on kuitenkin keholle valtava rasitus. Teidän tapauksessa rasitus on ollut vielä kokonaisvaltaisempi :'( Täytyisi muistaa olla keholleen ja mielelleen lempeä ja armollinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keho tässä joutuu koville, se on ihan selvää. Mutta pää onkin toinen asia, se puolestaan joutuu koville jos joutuu liian kauan odottelemaan...! Eli täydellistä ratkaisua ei oikein ole :/

      Poista
  5. Heip. Ymmärrän sinun heti raskaaksi uudelleen -halun ihan täysin. Itsekin haluaisin vastaavassa tilanteessa ihan samaa. Itselläni takana yksi keskeytynyt keskenmeno, joka hajoitti pitkän lapsettomuuden jälkeen ihan täysin. Mitään muuta en halunnut kuin raskautua uudelleen enkä halunnut edes kuulla mistään taukokierroista, vaan äkkiä yritystä uudelleen. Toki kohtukuolema on paljon rankempi juttu, mutta oma kokemus antaa edes vähän osviittaa ymmärtää mitä koette.

    Jaksamisia.

    VastaaPoista
  6. Hirmusesti voimia sinulle ja teille koko perheelle! <3 t. Minni

    VastaaPoista